perjantai 20. tammikuuta 2012

Talvikuvia


Jokapäiväistä puuhaa, puitten kantaminen sisälle ja valkiaa uuneihin.






Saunapolku


Aittarakennus









Kuusessa on vielä valot oven vieressä. Aattelin pitää koko talven, kun muita ulkovaloja ei ole. Näkeehän niitä vielä vaikka kuinka paljon pihoissa.



maanantai 16. tammikuuta 2012

Kirpparilöytöjä


Vanha työvalaisin 2,50 €. Saa toimia leivinuunivalona, helppo ottaa katosta ja valaista uunissa kypsyviä ruokia. Taidan vaihtaa siihen uuden johdon, jos onnistuu.






Vanha naulakko 15 €. Mietin täs että maalaanko naulakon vai en. No, päätän sitten kun tiedän mihin se tulee.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kahvia kiitos



Tässä uusin hankintani, Krups Nespresso citiz & milk, kahvikapseleilla toimiva kahvikone. Huuto.netistä ostin laitteen uudenveroisena, 135 € maksoin siitä, uudet maksavat noin 250 €. En ole aikaisemmin raaskinut ostaa, mutta nyt sain hankittua sen mielestäni aika edullisesti. Kahvikapselit ostin Nespresso clubin kautta netistä, tulivat kolmessa päivässä Tanskasta suoraan kotiovelle, kympin toimituskuluilla.
Odotan innolla että saan testata eri kahveja ja toivottavasti löytyy joku oikein mieleinen maku.


maanantai 9. tammikuuta 2012

Tulppaaneja




 
Eilen ostin kevään ensimmäiset tulppaanit kotiin. Väri ihanan hailu keltainen.


 





Cittarista löysin Clipperin luomukaakaota ja purkkihan on aivan ihana. Voisi ottaa kupposen kuumaa ulkoilun jälkeen. Pihalla on pikkupakkanen ja lunta leijailee hiljaa alas. Voisi vaikka tehdä pienen hiihtolenkin. Taitaa koivet olla toissapäiväisestä hiihtolenkistä vielä kipeät, mutta eipä se haittaa.


 

keskiviikko 4. tammikuuta 2012






Syksyllä ostamani "lintuhäkki" sai paikan keittiöstä. Laitoin sen kynttelikön tilalle kattoon roikkumaan ja sisälle viherkasvin.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Kirppislöytö


 


Käytiin tänään kirpputorilla ja tämmösen löydön tein. Tykkään tosi paljon lampun mallista. Maksoin siitä 30 €, ei mielestäni ollut pahan hintainen.

Huoneita



Keittiön mustavalkoista värimaailmaa.


Ilmalämpöpumppu saatiin viime viikolla paikalleen. Vielä on sähköt kytkemättä siihen, mutta tällä viikolla päästään sitä testaileen. Nyt helpottuu talon pitäminen lämpimänä kun ollaan poissa kotoa.





Eteisen järjestelin siistimpään kuntoon ennen joulua. Vielä siellä silti säilytetään kaikenmoista rakennustarviketta. Eteisen seinät ja katto pitäisi maalata. Lattian maalasimme syksyllä. Eli taas pitäisi päättää minkä väriseksi seinät tulee... Vaikeaa. Tällä hetkellä seinät siis ovat vaalean mintunvihreät. Kuvassa ne näyttävät aika kivalta, mutta todellisuudessa en oikein pidä väristä.



Peilin sain mieheltäni joululahjaksi. Peili on siis Ikeasta ja kenkäteline myös.  Naulakko on vanha.




Tämmöseltä näyttää kylpyhuone/wc tällä hetkellä. Putket ja melkein kaikki sähköjutut ovat paikallaan. Seuraavaksi laitetaan lattialämmityskaapelit ja oikeanpuoleinen seinä pitäisi rakentaa, eli siihen tulee koolaukset, jonka päälle sitten levyt. Suihku tulee peräseinälle oikeaan kulmaan. Vasempaan kulmaan jätetään kolo vaatteenpesukoneelle. Väliseinäksi tulee harkot. Suihkutilan eteen seinustalle tulee käsienpesuallas ja sen viereen vessanpönttö.

Tähän etualalle oikealle tulee eteisestä nousemaan portaat vinttiin, eli vesipumppu ja lämminvesivaraaja jää portaitten alle. Vasemmalle puolelle tulee ovi. Ikkunaseinustalle oon ajatellut jotain matalaa kalustetta pyyhkeille ja pesuaineille.

Kestää vielä viikkoja ennekuin lattia voidaan laatoittaa, koska lattiavalun kuivuminen on vielä kesken.

Tulee olemaan mielenkiintoista valita kaakelit. Seiniin tulee laatat ainoastaan peräosaan. Ikkunan kohdalle ja vastakkaiselle seinällä laitetaan puupaneelit, jotka sitte maalataan. Väriä en vielä tiedä tai että onko maali peittävää vai läpikuultavaa.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi



Uusi vuosi ja uudet kujeet. Sähköt saatiin viimeinkin eilen, oli poissa n. 125 tuntia. Tänään ollaan sahattu myrskyssä kaatuneita puita, samalla kaadettiin viiminen vanha jättikoivu pihasta.

Satuin löytämään kivan mustavalkoisen seinäkalenterin tälle vuodelle.




Keittiön avohyllyt järjestelin uudelleen. Mustavalkoinen on nyt in meillä, lisänä pastellivärejä.




Kaupasta löysin ihania luomuteepaketteja. Tuskin maltan niitä aukaista.




En malttanut olla ostamatta ardisiaa, jota myytiin puoleen hintaan. Tämmöstä minulla ei aikaisemmin ole ollut, saas nähdä kauanko pärjää meillä. Kivannäköinen on.




torstai 29. joulukuuta 2011



Alemyynneistä ostin puoleen hintaan huonekuusen. Kyllä keittiössäkin pitää olla sellainen! Violetteja hyasinttejakin ostin reilusti, puoleen hintaan nekin (norm. hinta 0,95€ kpl).

Tänään olen keräillyt pois joulukoristeita, kuusen jätin vielä. Edelleen ollaan sähköttä.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Myrsky




Surukuusi parka oli kaatuneena männyn alla. Ei ollut kuitenkaan mennyt poikki, vaan juurakko oli noussut ja tietenkin osa juurista poikki. Laitoimme siihen tukikepit, saas nähdä toipuuko.










Joulu tuli ja meni. Tapaninpäivän aamuna tuli soitto että myrsky on kaatanut pihapiiristämme kymmeniä puita ja sähköt on pois. Eli lähdimme ajamaan pohjanmaalta kohti Poria vähän aikasemmin ku oli tarkotus. Onneksi ei talon päälle ollut kaatunut puita. Puita on tosiaan lähemmäs kahtakymmentä kaatunut ja varmaan lisää lisää kaatuu yön aikana, sen verran myrskyää vielä.

Nyt on kohta sähköt ollu kaksi vuorokautta poissa, eikä ole tietoa millon mahtaa takas tulla. Aggregatin voimin ollaan pakastinta pidetty kylmänä, valon lähteenä kynttilät. Lämpöä onneksi talossa riittää.  


perjantai 23. joulukuuta 2011

torstai 22. joulukuuta 2011

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Paketoinia ja leivontaa





Vihdoinkin sain paketoitua lahjat. Kivaa puuhaa on, varsinkin joulumusiikkia kuunnellen ja kun ulkona sataa lunta. Ihmeen paljon sitä lunta tullut eilisen ja tänpäivän aikana.

Nyt olisi luvassa leivontaa.

tiistai 20. joulukuuta 2011


Sain ystävältäni lahjaksi tämän ihanan talon, valkoista peltitaloa minulla ei vielä ollutkaan. Kiva kun siihen saa laitettua kukan tai sitten siihen voisi laittaa vaikka jouluherkkuja.

Joulu se vaan lähestyy, alkaa pian tulla kiirus ruokien laittossa.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Joululahjoja





Tässä muutamia itsetehtyjä lahjoja sukulaisille. Tein pari satsia vahvaa sinappia, kiitos Päivi ohjeesta.

Leila Lindholmin ohjeen mukaan tein Fransk nougat, eli ranskalaista nougatia. Sen teko oli vähän monimutkaisempaa, mutta onnistuin silti aika hyvin. Siinä piti mm. vatkata munavalkuaiset ja sokeri sitkeäksi vaahdoksi ja keittää sokeriseosta +148 asteiseksi. Leila Lindholmin herkkuohjeita löytyy www.recept.nu :sta.

CHRISTMAS TREE










Lauantaina mentiin metsään etsimään joulukuusta ja ihan hyvännäköinen löytyikin. Illalla sitten tuotiin se sisälle. Laitoin joululauluja soimaan kun koristelin kuusen, ihana tunnelma oli. Nyt vai tarvii sitten muistaa kastella ahkerasti.

Eilen oltiin jouluostoksilla. Mentiin Lempäälään Ideaparkiin. Oli siellä aikalailla väkeä, mutta ei onneksi ihan mahdotonta tungosta. Saatiin melkein kaikki lahjat ostettua.
Käytiin samalla reissulla myös Ikeassa. Ostin olohuoneeseen harmaan lankamaton, eteiseen ison peilin ja kenkätelineen. Sieltä sain ostettua muutaman joululahjankin.



perjantai 16. joulukuuta 2011









Tässä taas jouluisia kuvia meiltä. Tykkään kyl tosi paljon tuosta vanhasta valkoisesta kaapista. Voisin vaihtaa kaikki kodin uudet huonekalut vanhoihin talonpoikaishuonekaluihin. Varmaankin olisivat yhtä käytännöllisiä.

Alimmassa kuvassa hauska vanha joulukortti.





torstai 15. joulukuuta 2011

Omppuja ja piparkakkuja



Piparkakkupoika on suosikki joulukoristeeni. Askartelin sen muutama vuosi sitten ja edelleen pidän siitä eli onnistunut teko oli. Siitä tulee mieleen lapsuuden joulut.


Kaikkea hullua sitä tekeekin...