sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kurpitsoja ja kukkasia


















Eilen tehtiin shoppailureissu Turkuun. Samalla käytiin Adalmiinan Helmessä Paimiossa. Siellä oli "joulunavetan" avajaiset ja oli kyllä taas tosi upeaa. Ihanaa tavaraa ihanasti esillä, oikein tunnelmallista. Sieltä tarttui mukaan valkoinen lampunvarjostin, josta laitan sitten myöhemmin kuvaa.

Siskon kanssa käytiin myös parissa puutarhaliikkeessä, jossa tehtiin muutamia taimialelöytöjä. Mukaan tarttui myös söpöjä koristekurpitsoja ja perhosorkidea. (Taas on kaappini päässyt kuvaan, kyllästytte varmaan siihen, kun melkein joka postauksessa näkyy...)

maanantai 24. lokakuuta 2011

Lempivärejä












Eilen sain inspiksen järjestää askartelukaappini uuteen uskoon. Keräsin hyllyille ja kaapin päälle lempitavaroita lempiväreissä, eli harmaata, mustaa ja valkoista. Mustat kehykset odottavat vielä kuviaan. Valosarjankin laitoin ylähyllylle. Innolla odotan, että saan lisätä myös punaista väriä...


lauantai 22. lokakuuta 2011


Huonekuusi on noin 10-vuotias ja tosi hyvin on pärjännyt meillä.















Uusi kello keittiönseinällä on Prismasta.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Istutuksia





Pihasaunan viereen tein mustikkapenkin, kaarevan sellaisen. Mustikat ovat pari vuotta odottaneet paikkaansa pihasta ja nyt viimeinkin sain aikaseksi tehdä istutusalueen niille. Maa tässä kohdassa on tosi hiekkaista/soraista, eli siis multaa ei ole pinnassa ku muutama sentti. Ostin luonnonturvetta ja havurodomultaa yhteensä parikymmentä säkkiä, että sain maan suht hyväkuntoiseksi mustikoille. Paikka on tosi aurinkoinen, eli kastella saa varmaan tosi reippaasti ensikesänä. Laitoin penkkiin katekankaan ja päälle kuorikatetta.

Istutin myös kolme rungollista aroniaa tasaisin välimatkoin mustikoiden joukkoon.











Meidän näyttävä torppa kuvassa. Muutamat ikkunaruudut on korjattu, hienosti loistaa uusi maali kaiken keskeneräisen keskellä. Pihakin on myllätty, mutta sentään ufo on laskeutunut pihaan, eli umpisäiliö saadaan kohta kaivettua maahan. Jospa ensikesänä saataisiin taloa laitettua ulkoapäinkin...


Keskeneräinen on tämäkin kukkapenkki. Mutta ei paljoa vaatisi, kivet vaan reunalle.


Mikä myyrä mahtaa olla asialla?



Amarylliksensipulit nostin äsken kukkapenkistä. Yleensä tulee vasta pakkasten aikaan mieleen, että siellä ne sipulit vielä ovat kukkapenkissä ja silloin on jo liian myöhäistä. Nyt pitäisi ne vissin pistää jonnekin pimeään ja viileään paikkaan hetkeksi.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Syksy

Syksy on kyllä mielestäni paras vuodenaika. Luonto saa upeat värit, on kosteaa ja tuoksu on ihana. Syksyllä on tosi kiva tehdä ruskaretkiä, eli sitä varten ei siis tarvi pohjoiseen mennä, vaan kun maalla asuu, niin saa niitä upeita luontonkokemuksia läheltäkin.


Tarhakotakuusamassa vielä muutama kukkanen.



Rusokirsikassa on tosi upea syysväri tänäsyksynä.










Päärynäpuu Olga on hyvin valmistautunut talveen. Vieressä on Elokuun päärynä, joka on vielä ihan vihreä. Saas nähdä miten sen käy.